Silakka – ruokaa minkeille vai ihmisille?

Silli ja silakka ovat historiallisesti olleet peruselintarvikkeita koko Itämeren rannikon asukkaille. Viime vuosikymmeninä laajamittainen kalastus on iskenyt Itämereen kovaa. Turskakanta on romahtanut ja monet muut lajit ovat uhanalaisia. Myös Itämeren silakka on huonossa kunnossa, mistä olemme kirjoittaneet aikaisemmassa Itämeri-muistiossa. Miksi priorisoimme niin väärin?

Rannikkokalastajien verkkoihin jää yhä vähemmän kalaa, ja suolaamot Ruotsissa eivät enää saa tarpeeksi suuria silakoita fermentoidun silakan eli surströmmingin valmistamiseen. Samanaikaisesti Itämerellä pyydetään suuria määriä silakkaa ja silliä, josta vain murto-osa päätyy ihmisten ravinnoksi. Itämeren silakan ja sillin kokonaiskiintiö vuodelle 2022 on yli 160 000 tonnia ja yli 80 prosenttia Suomen saaliista menee rehuksi muun muassa lohitiloille, kanatehtaisiin ja minkkitiloille (lähde: Luonnonvarakeskus).

Laajamittainen kalastus aiheuttaa suuria kustannuksia yhteiskunnalle ja on taakka ympäristölle. Silti sen annetaan jatkua. Todennäköisesti siksi, että useimmat meistä luulevat, että kalasta valmistetaan ruokaa ihmisille, ja ehkä myös koska kuvittelemme silakan pääasiassa pienkalastajien saaliiksi. Teollisen kalastuksen puolestapuhujat argumentoivat, että silakan ja sillin kysyntä ihmisten ruoaksi on vähäistä, ja siksi saalis on paras myydä kalajauhoksi. Sillistä maksetaan jauhoina kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin silloin, kun kala fileoidaan tai jalostetaan ja myydään ihmisravinnoksi.

Onko kalajauhon tuottaminen lohille ja turkiseläimille kestävä tapa hyödyntää Itämeren kaloja, kun riskit ovat suuret ja kala myydään polkuhintaan?

Laajamittainen troolaus ei kuulu Itämereen


Laajamittaisen teollisen kalastuksen vaarana on kokonaisten silakkakantojen katoaminen ja siten koko Itämeren ekosysteemin heikkeneminen. Troolaus vie myös rannikon läheltä silakoita, joista muuten tulisi ravintoa muille rantavesien kaloille, kuten hauelle ja ahvenelle. Näin teollinen kalastus tuhoaa sekä rannikon kalakantojen elinedellytykset että rannikko- ja virkistyskalastuksen mahdollisuudet. Itämeri on monella tapaa kuin suuri sisäjärvi. Sen vesi vaihtuu hitaasti ja eri kalalajeja on vähäisesti. Ammattimainen troolikalastaminen on monilla sisävesialueilla kielletty, sillä siinä on suuri riski kalakantojen kalastamisesta loppuun. Samasta syystä Itämeri ei myöskään sovellu laajamittaiseen teolliseen troolaukseen.

Onko silakan syöminen terveellistä?


Itämeren silakka on terveellistä ruokaa, sanovat sekä Suomen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) että Ruotsin ympäristöinstituutti (IVL). Suomen Ruokaviraston suositusten mukaan useimmat ihmiset voivat syödä Itämeren silliä ja silakkaa 1–2 kertaa viikossa, lukuun ottamatta lapsia, nuoria ja hedelmällisessä iässä olevia, joille suositus on isojen silakoiden osalta 1–2 kertaa kuukaudessa. Alle 17 cm pituisia silakoita voivat hekin syödä huoletta. Ruokaviraston suosituksissa myös todetaan, että suuren osan kalan rasvaan kertyneistä dioksiineista ja PCB:istä voi poistaa nylkemällä kalasta nahan ennen valmistusta. Sillin ja silakan syöminen ei lisää Itämeren ympäristöongelmia, sillä niiden kalastus ihmisten ruoaksi on rajallista ja sitä harjoitetaan yleensä ympäristöystävällisin välinein ja keinoin.

Keskustelu ja osittain vanhentuneet mielikuvat silakan ympäristömyrkkypitoisuuksista ovat osaltaan vähentäneet silakan syöntiä Suomessa ja Ruotsissa. Heikentynyt kysyntä ja se, että EU:n kalastuspolitiikka suosii suuria kalastusaluksia ja siirrettävien kalastusoikeuksien kauppaa (ITQ), ovat muuttaneet Itämeren kalastuksen luonnetta täysin. Teollinen kalastus, jota harjoittaa pieni määrä erittäin suuria troolareita, hallitsee nykyään Itämeren kalastusta. Nämä troolarit kalastavat yhä lähempänä rannikkoa, joissakin tapauksissa jopa troolirajan sisällä poikkeusluvalla. Tämä on osaltaan vaikuttanut silakan katoamiseen saaristoista ja poukamista. Useiden viranomaisten toiminta yhdessä vaikuttaa negatiivisesti pienimuotoiseen rannikkokalastukseen, jonka saaliit menevät ravintoloihin tai kauppoihin ruoaksi, samaan aikaan kun laajamittainen teollinen kalastus hyötyy.

Kotimaisen kalan edistämisohjelma


Suomen hallitus päätti vuonna 2021 ohjelmasta kotimaisen kalan kulutuksen kasvattamiseksi. Tavoitteena on viisinkertaistaa silakan ja kaksinkertaistaa muiden kotimaisten luonnonkalojen elintarvikekäyttö vuoteen 2035 mennessä. Ruotsi on tämän asian suhteen paljon Suomea jäljessä. Ruotsin vuoden 2017 elintarvikestrategiassa ja sitä seuraavissa toimintasuunnitelmissa vuosille 2020 ja 2021 kalaa ei mainita juuri ollenkaan. Ruokastrategiassa viitataan sen sijaan meri- ja kalastusohjelmaan. Tässä ohjelmassa lähtökohtana on EU:n kalastuspolitiikka, eikä se sisällä konkreettisia ehdotuksia siitä, miten Ruotsissa pitäisi syödä enemmän kotimaassa pyydettyä kalaa.

Näin silakasta voidaan suuremmassa määrin saada ruokaa kalajauhon sijaan