Kalastuksesta ja Itämeren kalakantojen kehityksestä puhutaan paljon, mutta mikä on totta? Tässä BalticWaters2030 vastaa keskustelun yleisiin väittämiin.

”Tarvitsemme lisää tietoa ennen kuin voimme toimia.”


Huolimatta siitä, että monien Itämeren tärkeiden lajien määrät vähenevät dramaattisesti, politiikka on viivästyttänyt suojelutoimenpiteitä. Poliittisen toiminnan puutetta perustellaan usein sillä, että tietopohja olisi puutteellinen.

Toisin kuin usein väitetään, meillä on riittävästi tietoa toteuttaaksemme konkreettisia toimenpiteitä Itämeren kalakantojen suojelemiseksi sekä kansallisesti että EU:ssa. Lue meidän ruotsinkielinen kannanotto vuoden 2022 kalastuspoliittisiin toimenpiteisiin.

”Meriympäristön huono tila  aiheuttaa ongelmia Itämerellä – ei kalastus.”


Itämeren kalalajien väheneminen on jatkunut vuosikymmeniä. Vuonna 2008 ruotsalaisessa tietokatsauksessa todettiin, että kalastus oli tärkein yksittäinen kantoja pienentävä tekijä. Sen jälkeen teollinen kalastus on joka vuosi pyytänyt lähes puolet kutevista silakoista  Keski-Itämereltä. Itämeren läntisellä alueella kalastuksen vaikutus on ollut vielä suurempi.

Kalastuksen kielteiset vaikutukset kantoihin on siis hyvin dokumentoitu. Liikakalastus on vaikuttanut merkittävästi Itämeren silakan ja turskan nykyiseen tilanteeseen. Kalastuksen sääntely on myös helpoin tapa elvyttää kantoja nyt, kun meidän on nyt tehtävä kaikkemme ekosysteemien palauttamiseksi.

Hylje ja merimetso syövät Itämeren kalat.”


Ei pidä paikkaansa, että hylkeet ja merimetsot olisivat kutistuvien kantojen perusongelma. Vuonna 2017 kaupallisen kalastuksen arvioitiin vievän kolme kertaa enemmän kaloja kuin kaikki linnut ja hylkeet yhteensä. Kalastuksen suuri vaikutus – hylkeiden ja merimetsojen sijaan – vahvistettiin myös vuonna 2018 tehdyssä tutkimuksessa.

Kun suuret teollisuustroolarit kalastavat enemmän ja pääsevät myös yhä lähemmäs rannikkoa, hylkeiden ja merimetsojen kaltaisten lajien on vaikeampi löytää ravintoa. Linnut ja hylkeet ovat hakeneet turvaa saaristosta ja lisänneet saalistuspaineita paikallisesti eri lajeille, kuten hauelle, lohelle ja ahvenelle. Lisääntynyt kilpailu kalasta näkyy myös rannikko- ja virkistyskalastajien keskuudessa.

BalticWaters2030 ei vastusta hylkeiden ja merimetsojen hallinnan lisäämistä, mutta uskoo, että tärkeintä olisi käsitellä ensin suurin ongelma: teollinen kalastus. Muutos kalastuksen hallinnassa on tarpeen Itämeren ekosysteemin ja biologisen monimuotoisuuden turvaamiseksi.

”Siirretty trooliraja osuu rannikkokalastukseen.”


Ruotsissa troolirajan siirtäminen on herättänyt paljon keskustelua ja vastustusta. Ruotsin pelagisten lajien liiton (SPF) toimitusjohtaja Anton Paulrud sanoo Östersjöcentrums sillpodd -podcastissa, että alle 24 metrin pituiset veneet eivät kalasta kulutuskalastukseen. Hänen mukaansa näiden veneiden troolirajojen siirtäminen johtaisi jalostuslaitosten sulkemiseen ja hävittäisi alueen kalastuksen. Tämä ei ole SPF:n oman verkkosivuston eikä Havs- occh Vattenmyndighetenin rekisterin mukaista. Vuonna 2021 silliä kalasti 188 venettä, joista 155 venettä oli alle 12 metriä. Ainoastaan ​​14 Itämerellä silliä ja silakkaa kalastavasta veneestä on yli 24 metriä, ja niiden saalis menee yleensä rehukäyttöön.

Ei myöskään pidä paikkaansa, että siirretty trooliraja koskettaisi vain ruotsalaisia ​​kalastajia tai, että sitä ei voitaisi toteuttaa. Lue lisää ruotsinkielisessä  Östersjöbrief 31 -katsauksessa.

”Itämeressä on runsaasti kalaa.”


Kun tiede- ja ympäristöjärjestöt nyt varoittavat kalakantojen supistumisesta, kalastajat voivat toisinaan väittää päinvastaista. Tämä voi johtua siitä, että kalastajat puolustavat kiintiöitään tai siitä, että eri ryhmät etsivät kalaa eri tavoin. Ammattikalastuksessa etsitään kalaa aktiivisesti yleensä kaikuluotainta käyttäen, jotta voidaan kalastaa siellä, mistä löytyy suurimmat kalat. Tutkijat tutkivat alueita riippumatta siitä, onko siellä kaloja vai ei. Tuloksena on, että tutkijat löytävät suhteellisen vähän kaloja kokonaispinta-alalla mitattuna, kun taas kalastajat ovat saattaneet löytää suuremman kertymän pienemmällä osalla samaa aluetta. Katso kuva, jossa tummansiniset alueet osoittavat, missä kalat ovat ja pisteet näyttävät missä eri ryhmät kalastavat. Lähdekuva: Riksdagsförvaltningen. Efter Poul Degnbol FISK&HAV nr 43

Nykyinen esimerkki koskee silliä Keski-Itämerellä, jossa kalastuksen edustajat ovat väittäneet näkevänsä nyt positiivista kehitystä. Tiede ei jaa tätä käsitystä ollenkaan, sillä ei ole havaintoja siitä, että historiallisen alhainen kanta olisi alkanut kasvaa.

Fiskare = Kalastaja, Biolog = Biologi, Mycket fisk = Runsaasti kalaa, Måttligt med fisk = Maltillisesti kalaa, Lite fisk = Vähän kalaa, Bra fiske = Hyvin kalaa, Bra fiske = Hyvin kalaa, Fortfarand rimligt fiske, men längre söktid = Edelleen kohtuullisesti kalaa, mutta pidempi aika kalan löytämiseen, Tråldrag = Troolisiimat, Koncentration av fisk = Kalatiheys

”Muut maat kalastavat Itämeren tyhjäksi.”


Arvion mukaan vuonna 2022 kaupallisia lajeja kalastetaan Itämerestä yli 470 000 tonnia, mikä vastaa painoltaan yli 46 Eiffel-tornia. Ruotsi ja Suomi kalastavat eniten silliä ja lohta. Ensi vuoden kaupallisten kiintiöiden jakautuminen (silli, kilohaili, turska (vain sivusaalis) ja punakampela):

Suomi: 24,4 prosenttia
Puola: 18,7 prosenttia
Ruotsi: 18,3 prosenttia
Latvia: 13,1 prosenttia
Viro: 12 prosenttia
Tanska: 6,9 prosenttia
Saksa: 3,7 prosenttia
Liettua: 3 prosenttia

”Silliä ei kalasteta kutukaudella.”


Teollista rehukalastusta on kritisoitu silakan kalastuksesta kutuaikana. Anton Paulrud kiistää tämän ja perustelee väitettään sillä, että SLU Aquan (Ruotsin maataloustieteiden yliopiston Vesivarojen laitos) näytteet eivät myöskään löytäneet kutevia kaloja saalisnäytteistään.

Ruotsin meri- ja vesihuoltoviraston tiedot kuitenkin osoittavat, että 20 prosenttia saaliista (keskimäärin vuosina 2018–2020) pyydetään kalan kutuaikana huhti-kesäkuussa ja 44 prosenttia kalastetaan tammi-maaliskuussa, jolloin kalat kerääntyvät kutua varten*. SLU Aqua vahvistaa, että he eivät löytäneet näytteistään kutevia kaloja, mikä on luonnollista, koska näytteitä ei oteta kalan kutemisen aikana.

”Itämeren kokonaisbiomassa on vakio.”


Silakkaa koskevassa keskustelussa tätä lausuntoa voidaan joskus käyttää rauhoittamaan niitä, jotka ovat huolissaan sillin ja silakan negatiivisesta kehityksestä Itämerellä. Sitä käytetään myös kalastuksen perusteena saaliskiintiöiden lisäämiselle, muun muassa on väitetty, että kilohailin lisääminen antaisi enemmän tilaa silakan kasvulle.

Se ei kuitenkaan ole totta. Kilohailin ja silakan kokonaisbiomassa Itämerellä on pienentynyt, eikä ole viitteitä siitä, että tiettyjen lajien kalastuksen lisääminen johtaisi muiden kalakantojen kasvuun.

”Teollinen kalastus on kestävää luonnonvarojen käyttöä.”


Nykyään yli 80 prosenttia suomalaisesta saaliista menee esimerkiksi kotimaiseen kalajauhoon tai  muuksi rehuksi. Vain 15% Suomen silakkasaalista päätyy ihmisravinnoksi, suurelta osin itäisessä Euroopassa.

Silakkasaaliin rehukäytön väitetään olevan luonnonvarojen kestävää käyttöä. Lähestymistapa perustuu siihen, että kala on luonnonvara, jota tulisi aina kalastaa sen sijaan, että se olisi edelleen osa meren ekosysteemiä. Tärkeä kysymys on, pitäisikö meidän vaarantaa ekosysteemi nykyisellä tavalla luodaksemme rehua eläimille, jotka voisivat helposti syödä kestävämmistä lähteistä peräisin olevaa ravintoa.

* Lähde: BalticWaters2030 -säätiön Ruotsin meri- ja vesihuoltovirastolta (Havs- och Vattenmyndigheten) saadut tiedot