Eri kalalajit vaikuttavat sekä ihmisiin että ympäristöön

Sillin ja silakan merkitystä Itämerelle ja Ruotsille on vaikea yliarvioida. Silli – tai silakka, kuten sitä kutsutaan Kalmarsundin pohjoispuolella – on ehkä yksi Itämeren ekosysteemin tärkeimmistä lajeista. Se on ravintopohja kaloille, nisäkkäille ja linnuille ja myös yksi taloudellisesti tärkeimmistä lajeista. Juuri nyt silli on kuitenkin uhattuna intensiivisen teollisen rehukalastuksen vuoksi.

Suuresta ekokatastrofin riskistä huolimatta EU päätti syksyllä 2021 sallia silakan laajamittaisen kalastuksen vuonna 2022. Kannan jyrkän pienenemisen lisäksi kalakantojen kunnosta on myös epävarmuutta. Ilmastonmuutoksen vaikutuksia ei tunneta eikä sitä, miten intensiivinen kalastus vaikuttaa muihin ekosysteemin lajeihin. Silakan jyrkkä väheneminen vaikuttaa kuitenkin epäilemättä esimerkiksi loheen, turskaan ja hylkeisiin.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun laji on kalastettu uhanalaiseksi tutkijoiden, viranomaisten ja poliitikkojen silmien edessä. Itäinen turskakanta on jo romahtanut, ja läntinen turskakanta on lähellä romahdusta. Lohi, muikku, ankerias ja taimen ovat joko pulassa tai kokonaan poissa monin paikoin, ja haukikannassa näkyy huolestuttavia merkkejä. Kysymys on, milloin hallinto alkaa toimia kalakantojen vahvistamiseksi niiden heikentämisen sijaan.

Lisäksi Suomen hallitus on vuonna 2021 päättänyt kotimaisen kalan edistämisohjelmasta, jonka tavoitteena on edistää kotimaisen kalan käyttöä. Edistämisohjelman tavoitteena on, että vuonna 2027 suomalaiset söisivät ravitsemussuositusten mukaisesti viikossa keskimäärin 2,5 annosta kalaa nykyisen 1,7 annoksen sijaan. Kulutuksen kasvua tavoitellaan pääosin kotimaiseen kalan syönnin kasvulla. Tavoitteena on myös viisinkertaistaa silakan ja kaksinkertaistaa muiden kotimaisten luonnonkalojen elintarvikekäyttö vuoteen 2035 mennessä. On tärkeää, että kotimaisen kalan edistämisohjelmaa toteutetaan tavalla, joka ei ole ristiriidassa Itämeren suojelemisen kanssa.

Silakan kehitys verrattuna huippuvuosiin

Itämeren muiden kalakantojen kehitys

”Torsken” = Turska: Itäinen turskakanta -85%, Läntinen turskakanta -80%
”Sillen” = Silli: Pohjanlahdella -50%, Läntisellä Itämerellä -80%, Keski-Itämerellä -80%

Silakkakalastuksen vaikutus muihin lajeihin

Silakka on Itämeren ekosysteemin moottori, ja yhä lähemmäs rannikkoa siirtynyt intensiivinen silakkakalastus vaikuttaa voimakkaasti muihin lajeihin. Tutkimukset osoittavat, että pohjoisen Itämeren silakkaan kohdistuvilla suurilla kalastuspaineilla voi olla suuria vaikutuksia lohenkalastukseen ja sen kannattavuuteen. Se voi puolestaan johtaa siihen, että lohen pyynti on joinakin vuosina lähes nolla. Koska silli ja silakka ovat muun muassa hylkeiden pääravintoa, lohesta voi tulla uusi kohde, kun hylkeet etsivät uutta ravintoa pienentyneiden silakkakantojen vuoksi. Saman syyn uskotaan myötävaikuttaneen Ruotsin saariston haukikantojen voimakkaaseen laskuun viime vuosina. Silli on myös pyöriäisten, merilintujen ja turskan pääravinto, ja vaikuttaa siten muun muassa turskakantojen elpymiseen.

Silakan vähentyessä myös silakan normaalisti syömän ruoan tarjonta lisääntyy. Se voi hyödyttää muita lajeja, kuten piikkikaloja, jotka kilpailevat samasta ruoasta silakan kanssa. Viime vuosina on tapahtunut piikkikalaräjähdys, jota SLU Aquan tutkija Ulf Bergström vertaa ”heinäsirkkaparviin”, jotka syövät muiden lajien munia ja toukkia ja voivat ​​vaikuttaa niihin negatiivisesti – kuten haukeen ja ahveneen. Piikkikalan valta-asema ekosysteemissä nähdään Itämeren käännekohtana. Laji hyötyy myös rehevöitymisestä, ilmastonmuutoksesta sekä turskan puutteesta.

Lyhytnäköinen hallintotapa, joka perustuu suuriin epävarmuustekijöihin

Kalastuskiintiöitä päätettäessä tarkastellaan hyvin harvoin, miten yksittäinen laji vaikuttaa muihin lajeihin, sillä kalastuskiintiöt perustuvat ajatukseen kunkin kaupallisen lajin enimmäissaaliista. Ei ole harvinaista, että taso asetetaan tieteellisen arvion mukaisen kannan lisääntymiskyvyn yläpuolelle, vaikka on havaittu, että tieteelliset mallit ovat usein yliarvioineet Itämeren kalakannat. Esimerkiksi Kansainvälinen merentutkimusneuvosto ICES uskoi, että silakan kuteva biomassa Keski-Itämerellä vuonna 2017 oli 1,3 miljoonaa tonnia, mutta tämän vuoden mallien päivitys osoitti, että kuteva biomassa ei koskaan ollut niin suuri. Tarkistetun arvion mukaan kutubiomassa vuonna 2017 oli alle 600 000 tonnia. Tämä johti siihen, että teollinen kalastus sinä vuonna vei kolmanneksen Keski-Itämeren silli- ja silakkakannasta. Sen lisäksi on luonnollinen kuolleisuus, kuten taudit ja hylkeet, merimetsot, pyöriäiset ja turska, rokottavat kaikki silliä ja silakkaa. Nyt, neljä vuotta myöhemmin, sillin ja silakan biomassaksi Keski-Itämerellä arvioidaan 365 000 tonnia. Taso on historian alhaisimpia.

Hallinto ei myöskään ota huomioon ilmastonmuutoksen vaikutuksia, vaikka tutkimukset osoittavat, että lämpimämpi vesi voi vaikuttaa esimerkiksi silakan kokoon, liikkumismalleihin ja lisääntymiskykyyn. Ruotsin merenkulkulaitos teki muutama vuosi sitten arvioinnin siitä, miten ilmastonmuutos voidaan huomioida hallinnossa, mutta jostain syystä näin ei ole vielä tehty.

Huolimatta siitä, että tutkijat ja ympäristöjärjestöt ovat vuosikaupalla korostaneet kalastushallinnon ongelmia, ei tilanne ole juurikaan muuttunut. Itämeren lajien suojelua ja tulevaisuuden kalastusta ei edelleenkään priorisoida. Viime vuosikymmeninä olemme nähneet, kuinka kalakanta toisensa jälkeen pienentyy dramaattisesti tai romahtaa. On otettava nopeasti käyttöön elinkelpoisia kalakantoja suojeleva, systeemiperusteinen kalastuksenhoitojärjestelmä, joka huomioi ilmastonmuutoksen, eri populaatiot ja lajien vuorovaikutuksen. Muuten Itämeren ekosysteemi voi muuttua perusteellisesti.

Itämeren herkkä ekosysteemi

Kun avainlaji vähenee jyrkästi tai häviää, se voi aiheuttaa ketjureaktion ekosysteemin muissa osissa. Itämeren keskeisten lajien vähenemisellä on ollut merkittäviä seurauksia. Muun muassa turskan romahdus on merkinnyt lisää leväkukintoja, sillä petokalojen puute on vaikuttanut ravintoketjuun aina planktontasolle asti.

Turskan liikakalastus yhdessä ilmastonmuutoksen kanssa on johtanut käännekohtaan Itämeren ekosysteemissä. Laji on ylittänyt tason, jonka jälkeen ei ole enää varmaa, voiko kanta enää toipua suurista ponnisteluista huolimatta. Samankaltainen tilanne on nähty Pohjois-Atlantin turskakannoissa, joissa hallinto ei ole onnistunut palauttamaan romahtaneita kantoja huolimatta useiden vuosien toimenpiteistä, kuten vähennetystä kalastuspaineesta ja kalastuskielloista.

Itämeri, toisin kuin Pohjois-Atlantti, on matala sisämeri, johon ympäröivä väestö vaikuttaa suuresti. Tämä tekee siitä erityisen haavoittuvan ilmastonmuutokselle, hapenpuutteelle, rehevöitymiselle ja myrkyille. Tilanteen tekee erityisen vakavaksi se, että Itämeri on myös lajiköyhä, ja vain harvat lajit voivat korvata muiden lajien paikan ja toiminnan ekosysteemissä.

Ekosysteemit ovat tärkeitä suojeltavia, eikä vähiten siksi, että suuri lajisto antaa merelle paremman puskurointikyvyn ympäristön muutoksille. Kalakantojen väheneminen ei aiheuta vain suuria muutoksia ekosysteemeihin, vaan sillä on myös taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia vaikutuksia kalastuksesta tai kalastusmatkailusta riippuvaisille yhteisöille.